Eduskuntavaaleissa 2023 on kyse siitä, onko Suomi maa, joka suojelee elämää ja ympäristöään
Haluamme suojella satakuntalaista ja suomalaista luontoa, Selkämerta ja sisävesiä. Tavoittelemme uuden kansallispuiston perustamista Kullaan Joutsijärvelle. Edistämme raidehankkeita Satakunnassa kasitien nelikaistaistamisen sijaan.
Meidän on helpotettava maakunnan yritysten ja muiden toimijoiden osaajapulaa lisäämällä paikallista korkeakoulutusta. Tavoitteenamme on oman yliopiston perustaminen Satakuntaan. Yksikään lapsi tai nuori ei saa syrjäytyä, siksi koulun sekä varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja on pienennettävä ja oppilashuollon resursseja lisättävä. Hyvinvointivaltion pelastamiseksi tarvitaan lisää panostuksia. Tutustu lisää tavoitteisiimme vaaliohjelmasta.
Eduskuntavaaliehdokkaamme ovat monipuolisesti eri puolilta Satakuntaa: Raumalta, Porista, Kankaanpäästä, Säkylästä, Harjavallasta ja Ulvilasta. Voit tutustua heihin lisää ehdokassivultamme.
Voit tukea tavoitteitamme liittymällä paikallisyhdistyksiemme jäseneksi, lahjoittamalla meidän tai ehdokkaiden kampanjaan, tulemalla mukaan tekemään kanssamme vaaleja tai jakamalla, kommentoimalla ja tykkäämällä sosiaalisen median julkaisuistamme.
Ole rohkeasti meihin ja ehdokkaisiimme yhteydessä!
Ota yhteyttä Satakunnan Vihreisiin
Vihreät nimesi täyden listan Satakunnassa
Satakunnan Vihreät ry nimesi kolme uutta ehdokasta kevään eduskuntavaaleihin eli täyden ehdokaslistan. Ehdokkaiksi asetettiin Riikka Siivonen, graafikko, ICT -asentaja, Juha-Pekka Vaarala, laivanselvittäjä, Master of Marine Managament, Rauma ja Henri Välikangas, näyttelijä, Bachelor of Arts, Pori.
Jenni Weber: Laadukas varhaiskasvatus lisää maakunnan veto-ja pitovoimaa
Yksi syy siihen miksi muutin tyttäreni kanssa takaisin Poriin, oli se, että täällä olisi paremmat olosuhteet lasten elää ja kasvaa. Toistaiseksi näin on meidän kohdallamme ollutkin. Pidetään tilanne myös jatkossa sellaisena.
Satakunnan Vihreät nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita
Ehdokkaiksi asetettiin Tommi Nummelin, diplomi-insinööri, kiskokalustosuunnittelija, Rauma, Jarkko Santala, IT -asiantuntija, Pori, Pyry Väre, asiakaspalveluasiantuntija, Ulvila, Jenni Weber, kulttuuri- ja tapahtuma-alan yrittäjä, filosofian maisteri, Pori.
Laura Pullinen & Kristiina Raula: Laihdutuspuhe ei ole small talkia joulunakaan
Mediassa ja markkinoinnissa jatkuva laihdutuspuhe on niin normaalia, että se on vuosikymmenten ajan pesiytynyt arkiseen puheeseemme ja sitä voi olla jopa vaikea tunnistaa. Laihdutuspuhe ja ruuan demonisointi ei ole small talkia. Narratiivi joulukiloista ja tammikuun ryhtiliikkeestä on niin tavallinen, että vaatii tietoisen päätöksen kielteisen ruoka- ja kehopuheen lopettamiseksi.
Laura Pullinen: Esitys korkeakoulujen lukukausimaksuista on lyhytnäköinen ja vastuuton
On vaikea keksiä lyhytnäköisempää vaihtoehtoa säästöjen hakemiseksi kuin koulutuksen saavutettavuuden heikentäminen. Valtiovarainministeriö on todennut, että lukukausimaksut voisivat nopeuttaa opintojen aloittamista ja etenemistä. Ajatus on arjesta irrallinen.
Vihreät nimesi lisää ehdokkaita eduskuntavaaleihin Satakunnassa
Satakunnan Vihreät ry nimesi kolme uutta ehdokasta kevään 2023 eduskuntavaaleihin. Ehdokkaiksi asetettiin kankaanpääläinen Irmeli Elomaa, porilaislähtöinen Julia Liljegren ja raumalainen Kristiina Raula.
Vihreät nimesivät ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaat Satakuntaan
Satakunnan Vihreät ry on asettanut ensimmäiset viisi ehdokasta kevään 2023 eduskuntavaaleihin. Yhdistyksen kokous päätti nimettävät ehdokkaat 3.9. He ovat Laura Pullinen, Minna-Liisa Salonsaari, Tarmo Thorström, Riikka Hulmi ja Henry Flinkman.