Satakunnan Vihreät ry nimesi kolme uutta ehdokasta kevään 2023 eduskuntavaaleihin. Ehdokkaiksi asetettiin kankaanpääläinen Irmeli Elomaa, porilaislähtöinen Julia Liljegren ja raumalainen Kristiina Raula. Yhdistyksen kokous päätti nimettävät ehdokkaat 10.12. pidetyssä kokouksessaan.

Irmeli Elomaa toimii vihreiden aluevaltuutettuna ja aluehallituksen varajäsenä Satakunnan hyvinvointialueella. Hänellä on vuosikymmenten kokemus paikallispolitiikasta, lääkärin ammatin harjoittamisesta ja yrittämisestä Kankaanpäässä.

– Lähdin ehdolle luonnon, maaseudun ja parempien liikenneyhteyksien puolesta. Yhteiskuljetuksia ja saavutettavuutta on lisättävä ympäri Satakuntaa. Lisäksi sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitus on nostettava muiden Pohjoismaiden tasolle ja sosiaaliturvaa uudistettava kohti perustuloa, toteaa Elomaa.

Julia Liljegren lähti ehdolle saadakseen nuorten äänen kuuluviin päätöksenteossa. Liljegrenillä on poliittista kokemusta Porin kaupunginvaltuustosta, sivistyslautakunnasta ja aluevaltuustosta, joissa hän toimi aiemmin.

-Tulevissa vaaleissa päätämme lähdemmekö ratkaisemaan mielenterveyskriisin juurisyitä vai syventämään pahoinvointia. Tämä kriisi ratkaistaan systemaattisella työllä suomalaisten mielenterveyden vahvistamiseksi niin sosiaali- ja terveyspolitiikassa kuin myös koulutuspolitiikassa.

Kristiina Raula on raumalainen sairaanhoitaja, arkivastaava mielenterveysyksikössä sekä aktiivinen somevaikuttaja.  Huoli nuorten kokemasta pahoinvoinnista ja lisääntyneet mielenterveyden ongelmat saivat hänet lähtemään mukaan politiikkaan ja ehdolle eduskuntavaaleihin.

– Yhteiskunta on yhtä vahva, kuin sen heikoimmassa asemassa olevat ja siksi mielenterveyden edistämisen on oltava kansanterveystyön ytimessä. Vihreään siirtymään, terveydenhuoltoon ja sosiaaliturvaan on panostettava enemmän kuin koskaan. Kriisienkin keskellä meidän tulee toimia pitkäjänteisesti ja rakentaa kestävää sekä turvallista maata seuraaville sukupolville, kommentoi Raula.

Satakunnan Vihreät on asettanut yhteensä kahdeksan ehdokasta Satakuntaan. Aiemmin ehdolle on nimetty Laura Pullinen, alue- ja kaupunginvaltuutettu, yrittäjä, Pori, Minna-Liisa Salonsaari, filosofian tohtori, museoamanuenssi, Pori, Tarmo Thorström, yliopisto-opettaja, taiteilija, Rauma, Reetta Hulmi, opiskelija, metsänhoitaja, Säkylä ja Henry Flinkman, museojohtaja, filosofian maisteri, Harjavalta. 

Kokouksessa valittiin myös Satakunnan Vihreiden hallitus ensi vuodelle. Puheenjohtajana jatkaa Jarkko Santala. Hallituksen jäseniksi valittiin Irmeli Elomaa, Justus Leppänen, Helmi Virta, Kaisu Rantanen, Tuula Saarinen, Tommi Nummelin ja Helmi Virta.