toiminnanjohtaja | 28.11.2022 | aluevaltuustoryhmä, hyvinvointialue, Laura Pullinen
Peruspalveluiden tulee olla saavutettavissa varallisuudesta ja muusta elämäntilanteesta riippumatta. Se on aina sosiaalisesti, inhimillisesti ja taloudellisesti paras vaihtoehto. Toivottavasti tämä näkemys on laajalti ymmärretty myös valtuuston tasolla.
toiminnanjohtaja | 20.1.2022 | Blogi, Laura Pullinen
Moniammatillinen yhteistyö siellä, missä lapset ja nuoret jo valmiiksi ovat, varmistaa sen, että apu on lähellä, kun sitä tarvitaan. Mitä vahvemmin sote-palvelut ovat osana kouluyhteisön arkea, sitä ripeämmin voimme auttaa lapsia, nuoria ja heidän perheitään. Tutut kasvot koulun käytävällä lisäävät luottamusta ja helpottavat avun hakemista – olipa kyse sitten mielenterveydestä, tapaturmasta välitunnilla tai hammastarkastuksesta.
toiminnanjohtaja | 12.12.2021 | Blogi, Laura Pullinen
Olemme nähneet, että myös Satakunnassa tarve on akuutti – erityisesti näin koronakriisin jälkeisessä maailmassa. Nuorten mielenterveyspalvelujen tilanne on kriittinen. Tämän vuoden kouluterveyskyselyn mukaan yli joka viides satakuntalaisnuori kertoo vähintään kaksi viikkoa kestäneestä masennusoireiluista. Yli 46 % on ollut viimeisen vuoden aikana huolissaan omasta mielenterveydestään. Erityisen tärkeää on, että mielenterveyspalvelujen pariin pääsy tai niiden pariin ohjaaminen on helppoa sieltä, missä nuoret jo ovat, kuten kouluissa ja nuorisotyön parissa.
| 26.9.2019 | Blogi, Laura Pullinen, Yleinen
On arvovalinta, jäämmekö Satakunnassa ihmettelemään, kun ilmastokriisiä torjutaan muualla. Vai asetummeko eturintamassa turvaamaan tulevien sukupolvien Suomea ja maailmaa?
| 10.4.2019 | Laura Pullinen, Yleinen
Murtuneelle jalalle saa avun välittömästi, murtuneelle mielelle kuukausien kuluttua. Mielenterveyteen panostaminen on panostamista tulevaisuuteen, talouteen ja työllisyyteen.
| 13.3.2019 | Laura Pullinen, Marianna Hanni, Yleinen
Satakunnan vetovoimaisuuden lisäämisessä avainasemassa ovat kiinnostavat korkeakoulut, joilla on mahdollisuus joustaa tutkintojen sisällössä elinkeinoelämän tarpeen mukaan.