Aluevaaleissa on kyse siitä, miten terveyden ja hyvinvoinnin palvelut järjestetään ja kuka niitä saa. Hyvinvointialueiden toimintaa säätävät lait on jo säädetty, mutta käytännön toteutus riippuu pitkälti tulevista aluevaltuustoista. Hyvinvointivaltiota on sekä puolustettava että kehitettävä. Oleellista on, että palveluja rakennettaessa tunnistetaan ennaltaehkäisevän työn ja matalan kynnyksen mielenterveyspalveluiden merkitys.
Mielenterveyden häiriöt ovat edelleen yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeelle joutumiseen. Tällä on valtava hintalappu niin inhimillisesti kuin taloudellisesti. Eksyneen nuoren auttamisella voidaan pelastaa kokonainen elämä. Masentuneen vanhemman saadessa apua ajoissa kannatellaan koko perhettä.
Olemme nähneet, että myös Satakunnassa tarve on akuutti – erityisesti näin koronakriisin jälkeisessä maailmassa. Nuorten mielenterveyspalvelujen tilanne on kriittinen. Tämän vuoden kouluterveyskyselyn mukaan yli joka viides satakuntalaisnuori kertoo vähintään kaksi viikkoa kestäneestä masennusoireiluista. Yli 46 % on ollut viimeisen vuoden aikana huolissaan omasta mielenterveydestään. Erityisen tärkeää on, että mielenterveyspalvelujen pariin pääsy tai niiden pariin ohjaaminen on helppoa sieltä, missä nuoret jo ovat, kuten kouluissa ja nuorisotyön parissa.
Vihreät on esittänyt, että jokaisessa kunnassa olisi matalan kynnyksen mielenterveyspalvelupiste, joka palvelee kaikenikäisiä kuntalaisia. Isommissa kaupungeissa se voisi olla kiinteä palvelupiste, pienemmissä kunnissa matalan kynnyksen palvelut voisi toteuttaa myös liikkuvana palveluna. Oleellista on, että ajanvarausta ei tarvita, ja että resursointi on riittävää laaja-alaiseen henkilöstöön sekä kattaviin aukioloaikoihin. Tarvitsemme myös palvelut turvaavaa terapiatakuuta koko maahan.
Näissä vaaleissa voidaan turvata laadukkaat palvelut, torjua eriarvoisuutta ja edistää ihmisten yhdenvertaista kohtelua. Myös Satakunnassa on isoja ratkaisuja tehtävänä.
Iiris Suomela
Vihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Laura Pullinen
kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen, Pori (vihr.)