Mikään yksityisen sektorin tuottama apukeino – esimerkiksi palvelusetelit tai rekrytointiapu- eivät riitä millään rahamäärällä paikkaamaan tilannetta, jos perusterveydenhuollon toimintakyky menetetään.
Sitomattomat suositukset, vapaaehtoisuus ja löysä, toimijoiden omissa käsissä oleva valvonta eivät todistetusti riitä. On siirryttävä tekojen suosittelusta lopputuloksen arviointiin: kaikissa ketjun vaiheissa on oltava kannattavaa suojella elämää, niin metsätaloudessa kuin muussakin ihmistoiminnassa. Se tehdään paitsi kannustimin, myös sanktioin.
Jos valtiolla on säästötavoitteista huolimatta rahkeita investoida miljardi satakuntalaiseen infraan, on olemassa myös paremmin tarvetta vastaavia ratkaisuja. URPO-rata yhdistäisi Satakunnan viimein osaksi etelän kasvua.
TV1:n äskettäisessä keskusteluohjelmassa Suomalaisuuden selkäranka puhuttiin mm. sivistyksestä. Esiin nousi ajatus, että kommunikointitaito, kyky olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa, on sivistystä.
Kulutustottumuksiamme on pakko muokata. Se tehdään poliittisella ohjauksella, taloudellisilla kannustimilla, arvokasvatuksella ja yhteiskunnallisilla keskusteluilla. Lainsäädännön, verotuksen, tukipolitiikan ja muiden, uudenlaisten rahoitustyökalujen täytyy kannustaa monimuotoisuuden lisäämiseen ja hiilensidontaan.
Ongelmien juurille on mentävä: koululaisten mielenterveystaitoja ja medialukutaitoa on vahvistettava. Neuvoloissa on panostettava enemmän vanhempien mielenterveyden edistämiseen, syy seuraus suhteita on tarkasteltava ja puheeksiottamisen kynnystä on madallettava. Yhteiskunnan tulee rakentaa sellainen pelikenttä, jossa yksilö pystyy omien mielenterveystaitojen avulla rakentamaan itselleen eheän elämän ja hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.