toiminnanjohtaja | 26.3.2025 | Hanna Sinisalmi, Helmi Virta, Inka Hopsu
Onnistuessaan oppilashuolto tukee lasta, perhettä ja usein myös koulun oppilasryhmää eli luokkaa. Toimiva oppilashuolto ei ole itsestäänselvyys. Se vaatii osaavaa henkilökuntaa, taloudellista panostusta ja yhteistyötä. Jokaisen lapsen pitää päästä matalallakynnyksellä esimerkiksi terveydenhoitajalle, koulukuraattorille ja koulupsykologille.
toiminnanjohtaja | 23.4.2024 | Blogi
THL:n mukaan nikotiiniriippuvuus syntyy osalle nuorista nopeasti vähäisenkin käytön jälkeen ja vapen käytön lopettamisen vaikeus voi tulla nuorelle yllätyksenä. Univaikeudet, keskittymisvaikeudet ja ärtyneisyys saattavat kertoa nuoren nikotiiniriippuvuudesta.
toiminnanjohtaja | 8.1.2024 | Blogi, Laura Pullinen, Minka Leino-Holm
Iso osa nuorten tekemistä rikoksista kasaantuu pienelle ryhmälle nuoria, joita emme ole onnistuneet tukemaan riittävästi.
toiminnanjohtaja | 25.9.2023 | aluevaltuustoryhmä, hyvinvointialue, valtuustoaloite
Satakunnassa on noin 430 jälkihuoltonuorta. Satakunnan hyvinvointialueelle on perustettu jälkihuoltoyksikkö, jossa tehdään pienillä resursseilla valtavasti työtä tukea tarvitsevien nuorten kanssa. Porissa on vuonna 2021 tarkasteltu jälkihuoltonuorten tilanteita, jolloin selvisi, että heistä noin kolmannes on hyvin vahvan tuen tarpeessa, noin kolmannes on hyvässä tilanteessa ja noin kolmannes on näiden kahden vaihtoehdon välillä.