Nuorten tekemät vakavat rikokset ovat lisääntyneet viime vuosina. Tätä on edeltänyt vuosikymmenien myönteinen kehitys, jonka aikana nuorten tekemien rikosten määrä on ollut laskusuunnassa. Myönteinen kehitys ei tosin ole missään vaiheessa koskenut kaikkia – aina on pieni mutta yhtä lailla tärkeä ryhmä ihmisiä, jotka jäävät hyvän muutoksen ulkopuolelle.
On mahdollista, että osa näistä tilastoista selittyy sillä, että nuorten tekemät rikokset tulevat aiempaa paremmin poliisin tietoon. Tähän on voinut vaikuttaa lastensuojelulakiin vuonna 2015 tulleet muutokset, joka laajensi rikosepäilyihin liittyvää ilmoitusvelvollisuutta. Yhteys ei kuitenkaan ole kiistaton.
Iso osa nuorten tekemistä rikoksista kasaantuu pienelle ryhmälle nuoria, joita emme ole onnistuneet tukemaan riittävästi. Näitä nuoria yhdistävät tutkimusten mukaan neuropsykiatriset pulmat, sosiaaliset ja oppimisen vaikeudet, traumatausta, ristiriitainen minäkuva sekä haastava persoonallisuus. Taustalla voi olla lapsi-vanhempi -suhteen ongelmia, rikoksia tekevä kaveriporukka tai heikko kiinnittyminen yhteiskuntamme instituutioihin, esimerkiksi kouluun.
Herääkin kysymys siitä, millaisia valinnan tekemisen mahdollisuuksia näillä nuorilla tosiasiallisesti elämässään on? Satakunnassa ei ole systemaattisesti käytössä toimintamalleja toistuvia vakavia rikoksia tekevien nuorten tukemiseksi.
Oikeusministeriön tuella muutamissa isoissa kaupungeissa on ollut kokeilussa näille nuorille suunnattu moniammatilliseen yhteistyöhön perustuva toimintamalli, jota parhaillaan arvioidaan. Toiveissa on, että mallin hyviksi todettavista elementeistä saadaan pian valtakunnallisia käytäntöjä.
Toistuvia rikoksia tekevien nuorten kanssa tulee kiinnittää erityistä huomiota heidän ja julkisten palveluiden vaikeaan suhteeseen; kiinnittyminen yhteiskuntamme instituutioihin on tässä kohderyhmässä usein heikkoa, eikä toisaalta palveluissa ole välttämättä osaamista kohdata ja tukea näitä nuoria. Luottamuspula on molemminpuoleinen.
Tarvitsemme monenlaisia toimia eri tasoilla samanaikaisesti; sekä kaikille suunnattuja matalan kynnyksen palveluja, että rikoksilla oireileville kohdennettuja palveluja. Tarvitsemme ennaltaehkäiseviä toimia, kuten erilaisia perhetyön interventioita, harrastamisen tukemista sekä etsivään nuorisotyöhön panostamista.
Ensimmäisiä rikoksiaan tekevällä nuorella tulee olla mahdollisuus tukeen, jonka avulla hänellä on vielä aidosti mahdollisuus valita toisenlainen elämänpolku. Ankkuri-toiminta on vaikuttavaksi todettua toimintaa, jota kannattaisi nyt vahvistaa. Lisäksi Aggreddi-työmuoto on tutkitusti tehokas tapa tukea rikoksia tekeviä ihmisiä.
Kunta, valtio, järjestösektori tai hyvinvointialue eivät yksin ratkaise tätä nuorten tekemien rikosten huolestuttavaa suuntaa. Tarvitsemme sitoutunutta ja määrätietoista yhteistä työtä nuorten tukemiseksi.
Nyt on aika päättää, millaisia uutisia nuorten tekemistä rikoksista haluamme lukea viiden tai kymmenen vuoden päästä.
Minka Leino-Holm, vara-aluevaltuutettu
Laura Pullinen , aluevaltuutettu