toiminnanjohtaja | 13.4.2022 | aluevaltuustoryhmä
Vihreä valtuustoryhmä edellyttää hyvinvointialueen valmistelun ja päätöksenteon pohjaavan avoimuuteen, parhaaseen tutkittuun tietoon sekä osallisuuteen. Tehdyillä selvityksillä ei ole merkitystä, jos niitä ei huomioida päätöksenteon taustalla. Onko työntekijäryhmiä, joita tämä kauaskantoinen päätös koskee, riittävästi osallistettu asian valmistelussa? Vaarana näyttää olevan, että hyvinvointialueelle siirtyvät työntekijät saavatkin huonommat työterveyshuollon palvelut kuin nykyisessä työsuhteessaan.
toiminnanjohtaja | 23.1.2022 | Blogi, Tuula Saarinen
Tarvitaan johtamiskompetenssia, joka perustuu nimenomaan laajoihin tietoihin, monipuolisiin johtamistaitoihin ja ennen kaikkea oikeaan asenteeseen suhteessa työntekijöihin, poliittiseen päätöksentekoon ja yhteistyökumppaneihin. Niin sosiaali- kuin terveydenhuoltolakikin painottavat johtajuudessa moniammatillista asiantuntemusta organisaation ja työyhteisökulttuurin jatkuvassa kehittämisessä.
toiminnanjohtaja | 21.1.2022 | Tami Siren
Maaseudulla paikallisesti tehtäviä laboratoriotutkimuksia on vähennetty, ja on selvää, että pienet röntgenkuvauspisteet, joihin yleensä on päästy varsin helposti ja nopeasti, ovat uhanalaisia. Seurauksena niiden mahdollisesta lopettamisesta voi olla terveyspalvelujen heikkenemistä muutenkin, matkoja luunmurtumaepäilyjen vuoksi – ja hyvinkin myös toteamatta jääviä murtumia ym. löydöksiä, kun ei haluta lähteä mahdollisesti turhalle matkalle ja ehkä hyvinkin ruuhkaiseen toimipisteeseen.
toiminnanjohtaja | 21.1.2022 | Blogi, Kaarina Ranne
Pelastustoimen merkitys kasvaa yhteiskunnan haavoittuvuuden lisääntyessä. Esimerkiksi väestön ikääntyminen heikentää yksilöiden toimintamahdollisuuksia hädän hetkellä.
Satakunnassa jo 12 prosenttia asukkaista on yli 75-vuotiaita. On tärkeää, että ihminen saa apua, kun hän on kaikkein haavoittuvaisimmillaan.
toiminnanjohtaja | 20.1.2022 | Blogi, Minka Leino-Holm
Meidän tulisi puhua enemmän siitä, miten eriarvoisessa asemassa työikäiset ovat riippuen siitä, ovatko he työsuhteessa vai eivät. Työsuhteessa olevilla on käytettävissään työterveyshuolto, joka on useimmiten toimiva palvelu. Työttömänä työnhakijana olevan henkilön hyvinvointi, terveys ja työkyky ovat aivan yhtä tärkeitä, kun työsuhteessa olevan.