Henry Merimaa: Taidetta ja kulttuuria tarvitaan
Kulttuurin toimialan tuottavuus on yhteiskunnallisesti merkittävällä tasolla. Kulttuurialojen koulutuksen turvaaminen ja valtion rahoituksen nosto on välttämätöntä tämän kehityksen jatkumiseksi.
Kulttuurin toimialan tuottavuus on yhteiskunnallisesti merkittävällä tasolla. Kulttuurialojen koulutuksen turvaaminen ja valtion rahoituksen nosto on välttämätöntä tämän kehityksen jatkumiseksi.
Aurinkoenergia on ehtymätön energialähde ja sen avulla voidaan säästää muita uusituvia, mutta rajallisia energialähteitä, kuten biomassaa tai vesivoimaa.
Seuraavilla sukupolvilla ei ole enää mahdollisuutta valita. Siksi meidän on tehtävä se heidän puolestaan.
Miten yritystuet sitten voidaan valjastaa palvelemaan niin suomalaista teollisuutta kuin torjumaan ilmastonmuutosta? Ensisijaisesti tietysti luopumalla päästökaupan kompensoinnista ja energiaveron palautuksista. Näiden sijaan tukia kannattaa ohjata yrityksille, jotka panostavat tutkimus- ja kehitystoimintaan tai suunnittelevat erityisesti isoja ympäristöystävällisiä investointeja.
Onnistunut oppimispolku lähtee jo varhaiskasvatuksesta, jossa lapsi saa kielellisiä virikkeitä ja opettelee sosiaalista vuorovaikutusta.
Uudet ja rohkeat maakunnan elinkeinoelämää vauhdittavat hankkeet ja impulssit syntyvät juuri korkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa.
Kulutusta voidaan muuttaa kestävämpään suuntaan vähentämällä luonnosta otettavien raaka-aineiden määrää ja siirtymällä kierrätysraaka-aineiden käyttöön.
Kalajoki mielletään Suomessa jo nyt köyhäksi ja pilatuksi alueeksi, jonka luonnonarvoista ei huolehdittu. Haluammeko saman kohtalon?
Satakunnan vetovoimaisuuden lisäämisessä avainasemassa ovat kiinnostavat korkeakoulut, joilla on mahdollisuus joustaa tutkintojen sisällössä elinkeinoelämän tarpeen mukaan.