toiminnanjohtaja | 25.9.2023 | aluevaltuustoryhmä, hyvinvointialue, valtuustoaloite
Satakunnassa on noin 430 jälkihuoltonuorta. Satakunnan hyvinvointialueelle on perustettu jälkihuoltoyksikkö, jossa tehdään pienillä resursseilla valtavasti työtä tukea tarvitsevien nuorten kanssa. Porissa on vuonna 2021 tarkasteltu jälkihuoltonuorten tilanteita, jolloin selvisi, että heistä noin kolmannes on hyvin vahvan tuen tarpeessa, noin kolmannes on hyvässä tilanteessa ja noin kolmannes on näiden kahden vaihtoehdon välillä.
toiminnanjohtaja | 25.9.2023 | aluevaltuustoryhmä, julkilausuma
Liikkuvilla palveluilla mahdollistetaan kohtaamiset kaikkialla Satakunnassa. Monia palveluja myös toivotaan digitaalisina. Etäpalvelut eivät ole perinteisten fyysisten kohtaamisten korvaajia, vaan paljon toivottu vaihtoehto.
toiminnanjohtaja | 15.4.2023 | Blogi, hyvinvointialue
Mikään yksityisen sektorin tuottama apukeino – esimerkiksi palvelusetelit tai rekrytointiapu- eivät riitä millään rahamäärällä paikkaamaan tilannetta, jos perusterveydenhuollon toimintakyky menetetään.
toiminnanjohtaja | 22.12.2022 | aluevaltuustoryhmä, Irmeli Elomaa, Kaarina Ranne, Laura Pullinen
Hyvinvointialueen etu on se, ettei kenenkään ylivelkaantuneisuus ja ulosottokierre ala tai pahene sairaanhoidon asiakasmaksuista, siis vakavan sairauden vuoksi. Kukaan ei joudu pitkäaikaiseen sairaalahoitoon ilman vakavaa sairautta.
toiminnanjohtaja | 19.12.2022 | aluevaltuustoryhmä, hyvinvointialue
Strategiasta puuttuu sisältö, eikä se linjaa selkeästi hyvinvointialueen lähitulevaisuutta. Miten tällaisella strategialla voidaan ohjata hyvinvointialueen työtä?