toiminnanjohtaja | 5.5.2025 | aluevaltuustoryhmä, valtuustoaloite
Hyvinvointialueiden tehtävänä on huolehtia, että sosiaalihuollon palvelut pysyvät korkealaatuisina ja asiakasturvallisuus toteutuu, myös lainsäädännön muuttuessa. Tämän vuoksi vihreä aluevaltuustoryhmä esittää seuraavaa:
toiminnanjohtaja | 29.11.2024 | Tuula Saarinen
Inhimillisyyden ja tasa-arvoisen kohtelun takia on todella tärkeää miettiä ja pohtia, onko oikein lopettaa hyvät ja turvalliset työpaikkasuhteet kehitysvammaisilta ja erityisen tuen asiakkailta, kuulematta heidän mielipidettään asiasta.
toiminnanjohtaja | 20.10.2024 | hyvinvointialue, Juuli Ojansuu, Laura Pullinen
Satakunnan hyvinvointialueella työskentelevä Tuovi (nimi muutettu) toi esiin (SK 12.10.) kokemuksiaan viikoittaisesta työsyrjinnästä seksuaalivähemmistöön kuuluvana henkilönä. Tuovin mukaan ongelma ei koske vain häntä, vaan on osa laajempaa ja hiljaisesti hyväksyttyä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvaa syrjintäkulttuuria hyvinvointialueella. Työntekijöiden lisäksi myös vähemmistöihin kuuluvia potilaita kohdellaan asenteellisesti.
toiminnanjohtaja | 12.10.2024 | Blogi
Kun ostopalveluja vähennetään ja hoitoon pääsyn kriteereitä kiristetään, joudutaan oravanpyörään, jossa ensihoidon ja terveydenhuollon palvelujen tarve lisääntyy ja pahimmassa tapauksessa ikääntyneitä menehtyy koteihinsa ilman riittävää hoivaa. Kotihoito, jonka järjestämisessä on ollut pulmia mm. henkilökuntavajeen takia ei ole tarkoituksenmukainen hoitomuoto vaativampaa hoitoa tarvitsevien kohdalla.