toiminnanjohtaja | 11.10.2021 | Tiedotteet, Yleinen
Satakunnan Vihreät nimesivät 17 ensimmäistä aluevaaliehdokastaan ensi vuoden tammikuussa käytäviin aluevaaleihin. Aluevaaleissa valittavat henkilöt tulevat jatkossa päättämään sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä ja pelastustoimen järjestämisestä Satakunnan hyvinvointialueella.
toiminnanjohtaja | 16.9.2021 | Blogi
Lisävuosi peruskoulun jälkeen on varmaan monelle tarpeen, mutta merkityksellisempää on lisätä opiskelutaitoja opintojen alkupäässä. Tähän pyritään pedagogisella uudistuksella, pienten lasten koululla, johon sisältyvät varhaiskasvatus, esikoulu ja alkuopetuksen eli peruskoulun kaksi ensimmäistä luokkaa.
toiminnanjohtaja | 8.9.2021 | Blogi, Sakari Aalto
Keskustelua uusien hyvinvointialueiden toimintaedellytyksistä ja kyvystä huolehtia sote- ja pelastustoimenpalvelujen järjestämisestä on syytä käydä nyt. Näin tulevilla luottamushenkilöillä on tarkka tilannekuva väestön odotuksista ja virheistä, joihin ei pidä sortua järjestettäessä toimintaa.
toiminnanjohtaja | 30.8.2021 | Blogi, Yleinen
Suomen on tehtävä osansa luontokadon ja ilmastokriisin pysäyttämiseksi. Kyse ei ole jostakin, joka tapahtuu jossain kaukana, vaan jostakin joka tapahtuu juuri siellä lähimetsässämme, marja- ja sieniapajillamme.
toiminnanjohtaja | 31.5.2021 | Tiedotteet
Korona muutti ihmisten arkea ja arvoja. Luonnonpuistojen kävijämäärät moninkertaistuivat. Kaukokaipuu vaihtui mökkikuumeeksi. Luonto ja edullisempi asuminen käänsivät muuttovirtoja pois suurista kaupungeista.