toiminnanjohtaja | 17.9.2026 | eduskuntavaalit |
Nimetyt ehdokkaat ovat Saara Haaslahti, kehityskoordinaattori, Rauma, Markus Holm, tekniikan asiantuntija, Pori, Liisa Korpela-Lind, yo-merkonomi, Pori ja Jarno Partanen, kieltenopettaja, Nakkila.
toiminnanjohtaja | 30.6.2026 | Tiedotteet
Alue- ja kaupunginvaltuutettu Oskari Siitari on eronnut Porin vihreästä kaupunginvaltuustoryhmästä sekä vihreästä aluevaltuustoryhmästä Satakunnan hyvinvointialueella.
toiminnanjohtaja | 8.6.2026 | Tiedotteet
Kun varhaista tukea leikataan samaan aikaan, kun vaativan hoidon tarve kasvaa, kyseessä on vakava rakenteellinen ongelma palvelujärjestelmämme molemmissa päissä, jokaisessa ikäluokassa.
Säästämme itsemme hengiltä ja se näkyy myös kolmannella sektorilla.
toiminnanjohtaja | 25.5.2026 | Irmeli Elomaa
Viikonlopun puoluekokouksessa kultainen ansiomerkki myönnettiin aplodien saattelemana kankaanpääläiselle Irmeli Elomaalle, joka on tehnyt töitä vihreiden arvojen eteen yhtäjaksoisesti 26 vuoden ajan Kankaanpään valtuustossa, paikallisyhdistyksessä, Satakunnan Vihreissä ja puoluehallituksessa sekä viimeisimpänä aluevaltuutettuna ja aluehallituksen jäsenenä.
toiminnanjohtaja | 19.4.2026 | eduskuntavaalit, Tiedotteet
Nimetyt ehdokkaat ovat Elina Kangas, yrittäjä, Kankaanpää, Minka Leino Holm, sosiaalityöntekijä (YTM), Pori, Veera Vuorisalo, ateljeeompelija/yrittäjä, Pori, Henri Välikangas, näyttelijä, Pori ja Pyry Väre, sijoitusyrittäjä, Ulvila.