Vanhusten hoivakotien (ent. ympärivuorokautisten laitospaikkojen) vuorokausihinnat ovat Satakunnan hyvinvointialueella nousseet pilviin. Satakunta on hyvinvointialueista “kärjessä” jopa 40 prosentin nousulla! Pirkanmaalla ja Kainuussa nousu on 30 % ja vertailun vuoksi Helsingin kaupungissa nousu on 4 % . Toteutuuko näiden tilastojen valossa oikeudenmukainen ja yhdenvertainen vanhustenhoito? Ei toteudu. Iäkkäiden hoivan alasajo on hurjassa vauhdissa erityisesti täällä Satakunnassa.
Hyvinvointialueen vuoden 2024 budjetin leikkaukset edellisen vuoden iäkkäiden palveluista ovat 25 % eli neljännes koko toimialan budjetista. Suuruusluokaltaan leikkaus on suurimpia kaikkien toimialojen leikkauksista. Iäkkäiden lautakunnan huolta tässä asiassa ei ole kuunneltu eikä kuultu. Vanhusten hoidon tarpeen kokonaisarviointi on näissä leikkauksissa kokonaan sivuutettu. Satakunnan hyvinvointialueella on alueen omana toimintana kaikkiaan ympärivuorokautisen hoivan paikkoja 900, joka määrä ei vastaa läheskään kokonaistarvetta. Siksi palveluita ostetaan yksityisiltä hoivakodeilta.
Näin siis hyvinvointialueella ei ole yksinkertaisesti mahdollisuutta tuottaa palveluja itse, kun ennen sote-uudistusta mm. kunnat, Pori etunenässä ovat ajaneet ympärivuorokautisia hoivapaikkoja alas rankalla kädellä.
Yksityisten hoivakotien maksut ovat nousseet 23-40 prosenttia. Yksittäisen asiakkaan hoivan kuukausihinta on 4500-6000 euron välillä. Selvää on, että harva iäkäs ihminen Satakunnassa pystyy maksamaan itse tuota maksua, vaan viime kädessä se jää hyvinvointialueen maksettavaksi. Miten hyvinvointialue ohjaa iäkkäitä hinnoiltaan edullisimpiin tai kalliimpiin hoivakoteihin? Ei voida enää puhua tarkoituksenmukaisesta hoitoon ohjauksesta, kun hoidon saamisen kriteerit ovat kiristyneet äärimmilleen. Miten toimii iäkkään ja hänen omaisensa osallistaminen hoivapaikan valintaan? Sitä valintaan osallistumistahan vanhuspalvelulaki korostaa. Tämä on todellisuudessa pelkkä korulause.
Gerontologian professori Marja Jylhän mukaan suomalaisen hyvinvointivaltion vanhustenhoidon tavoitteena näyttää olevan, että vanhukset jätetään hoidon ulkopuolelle. Tähän negatiiviseen kehitykseen on löydettävissä useita historiallisia juurisyitä. Tällä hetkellä hyvinvointialueiden kustannusrakenne ja johtamisen ongelmat ovat keskiössä. Ja viime kädessä on kysymys arvoista ja vanhusväestön arvostuksen puutteesta. Sosiaali- ja terveysministeriltä ongelmista kysyttäessä hän ei ota vastuuta, vaan siirtää sen hyvinvointialueiden “leveille harteille”. Ainakin Satakunnassa nämä hartiat ovat vanhustenhoidon tarpeenmukaisen laadukkaan hoidon kannalta pelottavan luisut.
Kaarina Ranne
aluevaltuutettu, ikääntyneiden lautakunnan jäsen