SK:n pääkirjoituksessa ja “Turpeen nostajan synkkä näkymä”- jutussa (29.6.) pohdittiin turvetuotannon alasajon seurauksia turvetuottajien ja huoltovarmuuden näkökulmasta.
Turpeen polton päästöt ovat noin 12 % Suomen kaikista kasvihuonekaasupäästöistä. Samaan aikaan turpeella kuitenkin tuotetaan vain noin 6 % käyttämästämme energiasta. Hyötyyn, eli tuotettuun energiaan verrattuna, päästöt ovat todella suuret.
Turpeen nostoa on vuosien saatossa perusteltu artikkelissakin mainitulla huoltovarmuusnäkökulmalla. Tulevaisuudessa lämmöntuotanto tulee entistä enemmän perustumaan ei-polttoon perustuviin menetelmiin, esimerkiksi hyödyntämällä hukkalämpöä lämpöpumppujen avulla. Näin ollen lämmöntuotannon varmuus taataan ensisijaisesti huolehtimalla sähköverkon toiminnasta.
Tärkeimmäksi sosiaaliseksi kysymykseksi turpeen poltosta luopumisessa muodostuu turvetuottajien hyvinvoinnin ja talouden turvaaminen muuttuvassa tilanteessa. Valtion on huomioitava ja kompensoitava turpeen parissa työskentelevien koneyrittäjien mahdolliset taloudelliset menetykset tuotannon loppuessa. Vastaavasti korvaavia työpaikkoja tarvitaan erityisesti turpeesta eläville seuduille.
EU:n oikeudenmukaisen siirtymän rahaston avulla voidaan luoda korvaavia työmahdollisuuksia sinne, missä niitä on kovin vähän. Koska työ turvekentillä on ensinnäkin kausiluonteista ja toiseksi sijaitsee monesti usean kymmenen kilometrin päässä työntekijöiden kotoa, on vaihtoehtoisen työn luomisessa kohtalaisesti liikkumavaraa. Työpaikkoja tulee luoda samalle työssäkäyntialueelle.
Satakunnassa vaihtoehtoa uralle turvetuotannon parista on onneksi mahdollisuus löytää esimerkiksi teollisuuden tai energiantuotannon parista. Nämä molemmat alat työllistävät myös paljon pieniä yrittäjiä.
Silja Keränen
Diplomi-insinööri
Vihreiden puoluevaltuuskunnan puheenjohtaja
Kajaani
Marianna Hanni
Insinööri AMK
Satakunnan Vihreiden puheenjohtaja
Rauma