SATAKUNNAN VIHREIDEN EDUSKUNTAVAALIOHJELMA 2023–2027
XXX LUONNOS XXX
Otetaan kaikessa päätöksenteossa huomioon luontokato, joka johtaa talouden heikkenemiseen ja pandemioiden lisääntymiseen sekä heikentää maapalloa kykyä sopeutua ilmastonmuutokseen.
Ilmastokriisi ja luontokato
- Pysäytetään luonnon monimuotoisuuden hupeneminen muun muassa lisäämällä maa-alan ja sisävesien suojelua sekä ennallistamistoimia. Pelastetaan Selkämeri muun muassa pienentämällä sinne valuvaa ravintokuormitusta.
- Perustetaan uusi kansallispuisto Joutsijärvelle.
- Tavoitellaan Pori–Niinisalo-radan uudelleen rakentamista, henkilöliikenteen palauttamista Rauma-Kokemäki välille ja URPO-radan (Uusikaupunki–Rauma–Pori) rakentamista.
- Selvitetään ennakkoluulottomasti uusien vähäpäästöisten energiantuotantomuotojen, poissulkematta pienydinvoimaloiden, mahdollisuuksia.
Koulutus, osaaminen ja työ
- Säilytetään Satakunnassa toimivien korkeakoulujen yksiköt vähintään nykyisellä tasolla. Paikataan osaajavajetta lisäämällä korkeakoulutusta ja tavoitellaan Satakunnan oman yliopiston perustamista.
- Tuetaan oppilaitoksia kansainvälisten opiskelijoiden houkuttelussa Suomeen ja Satakuntaan sekä helpotetaan heidän kotoutumistaan.
- Tuetaan Satakunnan vientiä ja teollisuutta panostamalla vihreää siirtymää edistävään tutkimukseen ja kehitykseen.
- Puretaan alojen välisiä tuloeroja palkka-avoimuutta lisäämällä.
- Edesautetaan maaseudulla asumisen mahdollisuuksia tukemalla etätöiden tekemistä.
Lapset, nuoret ja vanhuus
- Sisällytetään hoitotakuuseen mielenterveyspalvelut ja tehdään psykoterapiakoulutuksesta maksutonta.
- Pienennetään varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen ryhmäkokoja sekä lisätään oppilas- ja opiskelijahuollon resursseja.
- Edistetään etsivää nuoriso- ja vanhustyötä sekä yhteisöllistä asumista.
- Puretaan epäonnistunut pääsykoeuudistus ja tasapainotetaan todistusvalinnan ja pääsykokeiden suhdetta.
- Alle 25-vuotiaille nuorille ja alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille tarjotaan työtä, opiskelumahdollisuuksia tai paikka työpajalta, työkokeilusta tai kuntoutuksesta kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautumisesta.
Talous ja turvallisuus
- Otetaan käyttöön tuotantoa ja kulutusta ohjaavia haittaveroja.
- Uudistetaan yritystukijärjestelmää siirtämällä sen painopiste luontopääomaa kunnioittaviin kasvuhakuisiin yrityksiin sekä tutkimus- ja kehitystoimintaan.
- Muutetaan maataloustukia kotimaista ruoantuotantoa ja ympäristönsuojelua kannustavaan suuntaan.
- Päivitetään sosiaaliturvaa kohti negatiiviseen tuloverotukseen perustuvaa perustuloa, joka vastaa paremmin nykypäivän työelämän haasteisiin.
- Parannetaan Puolustusvoimien kansainvälisen yhteistyön mahdollisuuksia Satakunnassa
- Edistetään tasa-arvoisen asevelvollisuuden toteutumista