Laajassa FinTerveys2017 tutkimuksessa selvitettiin ensimmäistä kertaa myös sisäilmaoireilun määrää Suomessa. Tutkimuksen mukaan naisista 23 % ja miehistä 11 % kokee saaneensa oireita työpaikkansa sisäilmasta viimeisen 12 kuukauden aikana. Sisäilmaongelmissa ei siis ole kyse vain joidenkin yksittäisten ihmisten yliherkkyydestä, vaan suuresta kansanterveydellisestä ongelmasta. Tutkimus ei erottele lieviä ja vakavia oireita, mutta jo lievätkin oireet haittaavat työntekoa ja voivat pitkittyessään kroonistua. Asiaan on suhtauduttava vakavasti, jotta voimme huolehtia kansalaistemme terveydestä ja työkyvystä.
Tulevan hallituksen on huolehdittava, että rahoitusta ja poliittista tahtoa riittää ihmisten terveyden suojelemiseen tähtääviin toimiin. Tarvitsemme oikeanlaisia tutkimusmenetelmiä, joilla sisäilman mahdollinen terveysvaara voidaan todentaa. Tällaisia menetelmiä on jo olemassa ja maailmalla kehitetään niitä jatkuvasti lisää. Suomessa näitä ei vain ole haluttu ottaa käyttöön. Tarvitaan siis poliittista tahtoa tämän diagnostiikan käyttöönottoon.
Tarvitsemme myös lisää tietoa sisäilmaongelmien aiheuttamista sairastumisista. Sairastuneiden kliiniselle tutkimukselle on löydyttävä rahoitusta. Pahoista oireista kärsiville on löydyttävä apua, eikä heitä saa pudottaa sosiaaliturvan ulkopuolelle vain siksi, etteivät he oireidensa vuoksi kykene täyttämään yhteiskunnan heille asettamia velvollisuuksia.
Sisäilmaongelmaisella työpaikalla oireileva ihminen on nyky-yhteiskunnassa varsin heikossa asemassa. Pahoista oireista kärsivä ei yleensä enää suoriudu työtehtävistään ja hänet voidaan irtisanoa työtehtävien laiminlyönnistä. Työntekijällä ei käytännössä ole mitään mahdollisuutta osoittaa oireidensa johtuvan työpaikan olosuhteista. Sisäilmaoireilu tulkitaan työterveyshuollossa liian usein ympäristöyliherkkyydeksi, joka ei oikeuta edes sairauslomaan. Työntekijä on siis mahdottomassa välissä, jos ei kykene vakavien terveyshaittojen vuoksi työpaikkarakennukseen menemään, mutta irtisanoutuessaan saa kolmen kuukauden karenssin työttömyyskorvaukseen. Sama karenssi tulee, jos työnantaja irtisanoo hänet henkilöperusteisesti. Karenssin seurauksena sairastunut henkilö putoaa sosiaaliturvamme ulkopuolelle täysin ilman omaa syytään. Sen lisäksi, että sairastunut joutuu kamppailemaan terveytensä kanssa, joutuu hän kamppailemaan myös yhteiskunnan kanssa saadakseen edes jostain toimeentuloa.
Yhteiskunnan peruspalvelut eivät myöskään ole aina näiden pahoista sisäilmaoireista kärsivien saavutettavissa. Palveluiden, kuten terveydenhuollon ja koulutuksen esteetön saavutettavuus tarkoittaa myös sitä, että niitä on tarjottava puhtaan sisäilman rakennuksissa. Julkisten rakennusten sisäilmaongelmat on saatava kuriin, jotta kukaan ei niissä sairastuisi tai edes oireilisi. Tähän tarvitaan rahaa. Sitä tarvitaan jo rakennusten perusteelliseen tutkimukseen ja sisäilmaongelmien syiden selvittämiseen, korjausrakentamisesta puhumattakaan. Halpaa tämä ei ole, mutta kalliiksi tulee myös ihmisten sairastuminen.
Tulevan hallituksen olisi otettava tavoitteeksi nollatoleranssi sisäilmaoireilun suhteen julkisissa rakennuksissa. Tavoitteen saavuttamista tulisi seurata säännöllisillä käyttäjäkyselyillä. Sisäilmaongelmista eroon pääseminen on mahdollista, jos siihen halutaan panostaa.
Minna Haavisto on Satakunnan Vihreiden eduskuntavaaliehdokas Porista.